Meillähän on se onni, että Miza voi ottaa koirat töihin mukaan, joten ei tarvi stressata poikaa yksinololla. Onneksemme talossamme on myös paksut seinät ja naapurit suorastaan enkeleitä tässä asiassa. Mutta häiriintyivät naapurit eli eivät, niin koirallehan tilanne on äärimmäisen rankka.
Viime viikko liikuttiin paljon ja koitettiin aktivoida pojua aivojumpalla ja peruskäskyjen harjoittelulla, luoden samalla pojalle tervettä itsetuntoa onnistumisista. Käytiin siellä akupunktiossa vähentämässä stressiä. Iltaisin rampattiin ovella ees taas ihan maksimissaan minuutin parin käyntejä, jotta poika ymmärtäisi meidän kyllä palaavan pian.
Rajasaaren keikan jälkeen otettiin ensimmäinen hieman pidempi (20min) harjoitus. Ja sen jälkeen on pidennetty aikaa treenien mennessä hyvin. Itse asiassa tälläkin hetkellä istun tässä käytävässä miniläppärin kanssa. Naapureilla riittää ihmettelemistä kun istumme iltaisin kylmässä, pimeässä rappukäytävässä emmekä edes puhu mitään :D
Sisään menemme tietysti vasta hiljaisella hetkellä ja silloin heti heitämme Chipille yhden sen lempileluista (vinkupallo).
Homma tuntuu toimivan, sillä edistystä tapahtuu koko ajan, joten näillä mennään :)
On kyllä ihana lukea kuinka te panostatte Chipiin ja sen hyvinvointiin. On rassu niin momnta mutkaa ja hylkäämistä elämässään jo kokenut. Puhumattakaan siitä onnettomuudesta missä puolet kasvoista vaurioitui. En voi muuta kuin nostaa hattua teille.
VastaaPoistakovia on poika kokenut joo ja onhan tuossa vähän haastetta, mutta eipä meillä oo koskaan kai niin hirveän helppoja koiria ollukaan. enpä tiedä osattaisko semmosen kanssa toimiakaan, varmaan onnistuttais jotenkin pilaamaan se kun elämä ois liian helppoa :D
VastaaPoista