Tämä perhe oli jo pitkään lueskellut Chipistä ja rakastunut tähän aivan tyystin, mutta molemmin puolin olimme aluksi hieman epävarmoja Chipin adoptiosta, sillä perheellä ei ollut ollut koiraa koskaan aiemmin.
Meillähän Chip oli saanut olla "kuin pellossa", sillä meillä ei ollut Chipin kanssa mitään ongelmia emmekä me vaadi koirilta temppuilua tai sotilaskuriakaan. Meille on pää-asia että normaali arki sujuu ja sana tarvittaessa kuuluu. Mutta koska kyse oli ensimmäisestä koirasta ja vielä melko vaativasta rodusta, oli tärkeää, että koirakouluun mentäisiin ja koulutukseen sekä harrastuksiin panostettaisiin.
Tutustuttiin perhe-ehdokkaaseen pitkään ja kyläiltiin puolin sekä toisin ja he olivat valmiita panostamaan Chipin kouluttamiseen ja ymmärsivät hyvin, että stressiä voi tulla ja sen myötä jos jonkinlaista ennaltaodottamatonta ongelmaa.
Muuttokin tehtiin hyvin pikkuhiljaa lyhyillä hoitoreissuilla aluksi, mutta kyllähän Chipin stressitaso nousi taivaisiin kun varsinainen muutto viimein koitti. Tilannetta ei auttanut, että yli-innokkaat ystävät ja sukulaiset halusivat tavata uutta koiraa ja tunkivat kylään, vaikka koitettiin tilannetta rauhoittaa. Tuli vähän sairastumistakin siinä uusien omistajien puolella ja koirakoulu-käynnitkin vähän jäivät, D.A.P-panta lakkasi vaikuttamasta ja niinhän siinä kävi, että Chip alkoi käydä melkoisilla kierroksilla.
Chip alkoi räkyttää vastaantulijoille ja hyppi vasten ja saattoi paimenkoiramaiseen tapaan näykkiäkin kotiin tulevia ihmisiä. Pahinta ehkä tilanteessa oli se, että uudessa kodissa kyläili paljon myös lapsia, jotka tietysti pelkäsivät tuollaista käytöstä, vaikkei Chip varsinaisesti aggressiivinen ollutkaan.
Yhdistyksen puolesta kävi ihmisiä opastamassa uutta perhettä (me ei oikein viitsitty mennä kun pelättiin että se nostaa chipin stressiä entisestään) ja välillä näytti vähän siltä, että tilanne olisikin parantunut. Mutta sitten tuli taas taantuma, eikä uusi perhe saanut tilannetta rauhoittumaan, vaan löivät hanskat tiskiin.
Kaiken kaikkiaan Chip ehti olla uudessa kodissaan vain reilu 1,5 kuukautta, joten paluu meille oli itsestäänselvyys ja meni täysin kivuttomasti. Poitsu varmaan ajatteli olleensa vain hoidossa välillä :D Stressi laski jo ensimmäisen illan aikana ja kaikki räkyttäminen ja riehuminen jäi pois kun palattiin tuttuihin turvallisiin rutiineihin.
Nyt pistetään täällä laumaa sitten sotilaskuriin ja tehdään Chipistä tottelevaisuus-valio! Vaikkei meillä tosiaan mitään varsinaisia ongelmia ei ole ollut, niin aletaan silti kouluttaa Chipiä paremmille käytöstavoille; hihnassa kuljetaan kauniisti sivulla eikä kotiin tulevien vieraiden lähelle mennä ollenkaan jne.
Ja vaikka kyse ei ongelma-koirasta olekaan, niin se tästä kokemuksesta opittiin, että Chipille etsitään nyt vain kotia, jolla on koira-kokemusta ennestään, ja kotia joka ymmärtää paimenkoiran sielunelämää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti