Sienet yleensä jää kakkoseks, sillä pää-asia on että koirat pääsee juoksemaan ja toteuttamaan luonnollisia vaistojaan.
Chip ei aluksi aina oikein malta keskittyä kyllä mihinkään muuhun kuin Taran jahtaamiseen, mutta siinähän se kunto kasvaa kun tuollaisen super-nopean podencon perässä pinkoo.
Se on kyllä Chipissä ehdottomasti parhaita puolia, että se pysyy lähellä! Ei todellakaan tarvi arastella lähetä tolleen metsään sen kanssa ja pelätä että karkaisi.
Heti jos polulla me jäädään mutkan taakse, niin se jo pinkoo täysillä takaisin päin, eikä jätä meitä silmistään hetkeksikään. Sehän tietysti varmasti osittain kuuluu siihen paimenkoiran luonteeseen - lauma pitää pitää koossa.
Me oltiin semmoinen 1,5 tuntia metsässä ja lähes koko ajan Chip veti ihan täysillä. Tai no se täysi kyllä hiipui siinä loppuakohden niin että hyvä kun jaksoi vähän jolkotella, mutta niin lujaa mentiin kuin vain jalat kantoi.
Pitäis varmaan koittaa jotain jälkeä joskus, että näkis olisiko Chipistä etsijäkoiraksi. Ainakin kotona nakkien piilotus-leikit menee kivasti.
Vaikka onkin täällä paljon puhuttu Chipin aktiivisuudesta ja jopa adhd-tyyppisistä luonteenpiirteistä, niin eipä tuota niin vaikea väsyttää ole. Tämän reissun jälkeen ei meinaan 2 päivään tarvinut käydä kuin pikaisilla 15min pisu-lenkeillä - niin väsynyttä karvakuonoa oltiin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti